Missä yöpyä Havanassa: 4 kaupunginosaa jotka kannattaa tuntea 2026

Vanhakaupunki mahtuu kilometrin kertaa kahden kilometrin suorakulmioon sataman ja Pradon väliin, ja sillä on kahdet kasvot yhden kadun välein: korttelit, joita kaupunginhistorioitsijan toimisto on entisöinyt kolmekymmentä vuotta, uudelleen maalattuine julkisivuineen, museoineen ja terasseineen, ja viereiset korttelit, joissa parvekkeita pitävät pystyssä tukipuut ja pyykki kuivuu pylväillä. Neljä aukiota muodostavat reitin: Plaza de Armas kirjakojuineen fikusten alla, Plaza de la Catedral barokkijulkisivuineen, joka näyttää aaltoilevan, Plaza de San Francisco risteilyterminaalia vastapäätä ja Plaza Vieja, kaunein, lasimaalauksineen, panimoineen ja lapsineen, jotka pelaavat palloa pimeään asti. Niiden välissä Obispo-katu, kävelykatu täynnä aamusta iltaan, jolla kuulee "¿de dónde eres, amigo?" kymmenen kertaa ennen ensimmäistä aukiota: tänne keskittyvät ravintoloiden houkuttelijat, "tehtaan" sikarien myyjät ja valeoppaat. Täällä yövytään, jotta kaikki hoituu kävellen, korkeakattoisten ja rautaparvekkeisten siirtomaatalojen casojen vuoksi ja tyhjien aukioiden vuoksi varhain aamulla, ennen ryhmiä. Kääntöpuoli: lähestymisiä joka kulmassa iltaan asti, ja valtion hotelleja, joiden nimi on enemmän arvoinen kuin huone.

Hinnat ovat heille moninkertaisia, ja ovelat tyypit ovat jatkuvasti kimpussa tarjoamassa huijauksia.

Jean Luc

Vanhankaupungin ja Vedadon välissä Prado laskeutuu Capitoliosta merelle laakeripuidensa alla, marmoripenkkien ja kahdeksan pronssileijonan reunustamana, ja juuri tänne kaupunki on asettanut palatsinsa: Parque Centralin ympärille, jossa miehet ovat väitelleet baseballista ääneen samassa kulmassa viisikymmentä vuotta, vuosien 1875 ja 1930 hotellien seuraksi on tullut kaksi viiden tähden hotellia kattouima-altaineen, vastapäätä Gran Teatroa ja entisöityä Capitoliota, jonka kupoli ylittää Washingtonin kupolin muutamalla metrillä, mistä havannalaiset pitävät kiinni. Hotellien edessä viisikymmentäluvun amerikkalaiset autot, vaaleanpunaisiksi ja turkooseiksi maalattuina, odottavat asiakkaita tuntiveloitteiselle kaupunkikierrokselle. Takana Centro Habana, kaupungin tihein kaupunginosa, puuttomat katunsa, väsyneet talonsa, Barrio Chino kahden ravintolakatunsa kera, Callejón de Hamel sunnuntain keskipäivän rumbineen. Ja Malecón, kahdeksan kilometriä muuria meren rannalla, jonne koko kaupunki tulee istumaan auringonlaskuun, pullon ja kitaran kanssa, ja jonka yli aallot lyövät pohjoistuulen päivinä. Täällä yövytään suurten hotellien vuoksi, joissa on uima-allas ja varavoimala, teatterin ja Capitolion vuoksi ovella, ja muurin vuoksi hämärässä. Kääntöpuoli: kaupungin sinnikkäimmät houkuttelijat Parque Centralin ympärillä, ja Centro Habanan valaisemattomat kadut heti kun Pradolta poistuu.

Kahdenkymmenen minuutin päässä vanhastakaupungista Vedado on viisikymmentäluvun kaupunki, viivoittimella piirretty kirjain- ja numerokaduiksi, istutettu liekkipuilla ja pylväshuviloilla, joista monet ovat muuttuneet casoiksi ja yksityisravintoloiksi. La Rampa, mereltä nouseva 23. katu, on sen valtasuoni: Yara-elokuvateatteri, Coppelian jäätelö betonilautasensa alla, jossa havannalaiset jonottavat tunnin kolmen pallon takia, vuoden 1958 entinen Hilton, josta tuli Habana Libre, ja jyrkänteellään Malecónia vastapäätä Hotel Nacional, vuoden 1930 palatsi, jossa amerikkalainen mafia piti kokouksensa 1946 ja jonka puutarha, riikinkukot ja tykit ovat avoinna jokaiselle, joka ottaa drinkin. Kauempana yliopiston portaat, vuoden 1956 FOCSA-torni, Plaza de la Revolución kahdet rautakasvot ministeriöiden seinillä, Colónin hautausmaa marmoreineen, ja Fábrica de Arte Cubano, entinen öljytehdas, josta on tullut paikka, jossa kaupunki käy ulkona torstaista sunnuntaihin, näyttelyitä, konsertteja ja baareja kolmessa kerroksessa. Täällä yövytään, jotta eletään havannalaisten mittakaavassa, huviloiden yksityisravintoloiden vuoksi, konserttien vuoksi ja koska kukaan ei tarjoa sikareita ohikulkijalle. Kääntöpuoli: taksi tai kolmenkymmenen minuutin kävely vanhaankaupunkiin, ja rikkonaiset jalkakäytävät, jotka opitaan ulkoa.

Almendaresin alittavan tunnelin toisella puolella kaupunki vaihtaa mittakaavaa: Miramar on neljäkymmentäluvun huviloiden ruudukko liekkipuiden alla, jossa Quinta Avenida, leveä kuin moottoritie ja keskeltä puutarhaksi istutettu, rivittää suurlähetystöt, ulkomaisten yritysten toimistot ja joitakin kaupungin parhaista yksityisravintoloista, puutarhataloissa. Täällä ei ole mitään nähtävää, ja juuri sitä tullaan hakemaan: hiljaisuutta, ehjiä jalkakäytäviä, liikehotelleja uima-altaineen, kuntosaleineen ja varavoimaloineen, Club Habanaa, vuoden 1928 entistä pursiseuraa, jonka rannan voi vuokrata päiväksi, akvaariota ja sen delfiinejä lapsille. Lännempänä, Jaimanitasissa, Fusterlandia, kokonainen kaupunginosa, jota taiteilija on peittänyt mosaiikeilla kolmekymmentä vuotta, naapurien talot mukaan lukien, ja Marina Hemingway. Täällä yövytään rauhan, perheiden ja liikeasioiden vuoksi, ja yön vuoksi ilman sähkökatkoa. Kääntöpuoli: kaksikymmentä tai kolmekymmentä minuuttia taksilla kaikkialle, ei katuelämää iltaisin, ja valtion hotelleja, joiden arvosanat vaihtelevat yksinkertaisesta kaksinkertaiseen.